Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole

Sofia Savonen

|

| Kuva: Mikko Bohm

Partio on tekemällä oppimisen liike. Se antaa kadehdittavat eväät loppuelämää varten, ja luo
onnistumisen tunteita, jotka voi saavuttaa vain, kun onnistuu saamaan aikaan jotain omin käsin.
Tekemällä oppimisen mahdollistaa vain tekeminen ja kokeilu. Toisinaan kokeilemisen väyliä
kuitenkin tukitaan ja tikapuita kaadetaan perässä kumoon – tahallisesti tai tahattomasti.
”Tehottomuus”, näennäinen hitaus ja turhilta tuntuvat kuluerät ovat joskus merkki siitä, että
tekemällä oppimista tapahtuu.


Kokeilun mahdollisuus ei ole itsestäänselvyys. Partiolehtien lakkauttaminen on malliesimerkki siitä,
miten kokeilemisen väyliä tukitaan. Useat uutistoimittajat ovat saaneet alkunsa partiolehdistä ja
yksi jos toinenkin luontokuvaaja ja eräopas on saanut kipinän tekemiselleen partiosta.
Yksi tuore uhka partiomaiselle kokeilulle ja omilla käsillä tekemiselle on tekoäly. Tekoälyä
käytetään partiossa jo, mutta yhteisiä pelisääntöjä sen käytölle ei näytä olevan.


Osallistuin hiljattain partiotapahtumaan, jonka ilme oli tehty tekoälyn avulla. Kun huomasin asian,
olin pettynyt. Olen itsekin ollut mukana luomassa partiotapahtumia, joiden ilmeet ja logot ovat
koristaneet nuorten tekijöiden portfolioita heidän pyrkiessään kouluihin ja töihin taidealoille, peli- ja
graafisen suunnittelun pariin. Partiosta vaivihkaa saatu kokemus voi olla juuri se tekijä, joka erottaa
muista ja auttaa eteenpäin kilpaillulla alalla. Puhumattakaan siitä ylpeyden tunteesta, jonka voi
saada, kun oma kädenjälki näkyy leirin kuvastossa.


Tekoälyllä on tietenkin käyttötarkoituksensa. Esimerkiksi lääketieteessä tekoälyn potentiaali on
valtava esimerkiksi sairauksien tunnistamisessa. On kuitenkin paikkoja, joissa tekoälyn käyttö on
vähintäänkin kyseenalaista, sen käytön ympäristövaikutuksista puhumattakaan. Taiteessa tekoäly
on uhka jo yksinään tekijänoikeudelliselta kantilta, sillä keinoälyllä voidaan kuroa kokoon jotain
etäisesti taidetta muistuttavaa taiteilijoita ja heidän teoksiaan kopioimalla. Kirjailija Johannes
Ekholm kiteyttää kolumnissaan tekoälyn luonteen luovan tekemisen näkökulmasta: “Sellaista mitä
ei voi kuvitella ei voi kaivata. Tekoäly osaa kuvitella vain sellaista mitä maailmassa jo on.” Tekoäly
on siis kykenemätön luomaan uutta ja luomaan tekijyyttä.


Tekoälyn ideana onkin useimmiten korvata pikkutarkkuutta tai ikävältä tuntuvaa puurtamista
vaativat tehtävät niin kuin sen käyttäjä käskee. Olennaista onkin, että kysymme, mitä tekoäly
partiossa korvaa.


Partio on tekijöiden liike, ja sen sielu sotii suoraan tekoälyn idean kanssa. Kun ryhdymme luomaan
partion sisältöä tekoälyllä, viemme pois mahdollisuuden tekijyyteen. Luominen ja tekemällä
oppiminen on toisinaan haastavaa, hidasta ja työlästä, ja siksi siinä onnistuminen onkin niin
palkitsevaa. Tärkeintä on tarjota nykyisille ja tulevaisuuden tekijöille samat mahdollisuudet kokeilla
ja harjoitella kuin muille. Se vaatii kärsivällisyyttä, malttia ja kotikutoisuuden syleilyä. Tätä ei
tekoälyn käyttö edistä.

Kirjoittaja on vanha partiotoimittaja, joka ei käyttänyt tekoälyä tätä kirjoittaessaan.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

70 984 vastausta artikkeliin “Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole”

  1. echorunnerus7Kew

    Je suis totalement conquis par 1xBet Casino, on ressent une ambiance festive. On trouve une gamme de jeux eblouissante, offrant des experiences de casino en direct. Avec des depots rapides et faciles. Le service client est excellent. Les paiements sont surs et fluides, a l’occasion quelques tours gratuits supplementaires seraient cool. En conclusion, 1xBet Casino offre une aventure memorable. De surcroit la plateforme est visuellement captivante, facilite une immersion totale. Particulierement cool les options variees pour les paris sportifs, qui booste la participation.
    Parcourir maintenant|

  2. driftzoneix1Kew

    J’ai un veritable coup de c?ur pour Lucky 31 Casino, il offre une experience dynamique. On trouve une profusion de jeux palpitants, comprenant des jeux crypto-friendly. Il donne un avantage immediat. Le service d’assistance est au point. Les paiements sont surs et efficaces, neanmoins des offres plus genereuses rendraient l’experience meilleure. Dans l’ensemble, Lucky 31 Casino est une plateforme qui fait vibrer. Ajoutons aussi la navigation est simple et intuitive, ce qui rend chaque moment plus vibrant. Egalement excellent les competitions regulieres pour plus de fun, renforce le lien communautaire.
    Visiter en ligne|

  3. Diplomi_tbSl

    аттестат с егэ купить аттестат с егэ купить .

  4. Ulysses

    I pay a quick visit everyday some blogs and information sites to rsad content,
    except this web site pprovides quuality based posts.

    My webpage عمل اسلیو معده با بیمه نیروهای مسلح نی نی سایت

  5. Roguelogican7Kew

    Je suis totalement conquis par Action Casino, c’est une plateforme qui deborde de dynamisme. Le catalogue est un paradis pour les joueurs, proposant des jeux de table sophistiques. Avec des depots fluides. Disponible 24/7 par chat ou email. Les paiements sont surs et fluides, neanmoins quelques free spins en plus seraient bienvenus. En conclusion, Action Casino est une plateforme qui pulse. En plus la plateforme est visuellement dynamique, apporte une touche d’excitation. Un plus le programme VIP avec des privileges speciaux, renforce le lien communautaire.
    Lire la suite|

Vastaa

Saattaisit olla kiinnostunut