Sofia Savonen
|
| Kuva: Mikko Bohm
Partio on tekemällä oppimisen liike. Se antaa kadehdittavat eväät loppuelämää varten, ja luo
onnistumisen tunteita, jotka voi saavuttaa vain, kun onnistuu saamaan aikaan jotain omin käsin.
Tekemällä oppimisen mahdollistaa vain tekeminen ja kokeilu. Toisinaan kokeilemisen väyliä
kuitenkin tukitaan ja tikapuita kaadetaan perässä kumoon – tahallisesti tai tahattomasti.
”Tehottomuus”, näennäinen hitaus ja turhilta tuntuvat kuluerät ovat joskus merkki siitä, että
tekemällä oppimista tapahtuu.
Kokeilun mahdollisuus ei ole itsestäänselvyys. Partiolehtien lakkauttaminen on malliesimerkki siitä,
miten kokeilemisen väyliä tukitaan. Useat uutistoimittajat ovat saaneet alkunsa partiolehdistä ja
yksi jos toinenkin luontokuvaaja ja eräopas on saanut kipinän tekemiselleen partiosta.
Yksi tuore uhka partiomaiselle kokeilulle ja omilla käsillä tekemiselle on tekoäly. Tekoälyä
käytetään partiossa jo, mutta yhteisiä pelisääntöjä sen käytölle ei näytä olevan.
Osallistuin hiljattain partiotapahtumaan, jonka ilme oli tehty tekoälyn avulla. Kun huomasin asian,
olin pettynyt. Olen itsekin ollut mukana luomassa partiotapahtumia, joiden ilmeet ja logot ovat
koristaneet nuorten tekijöiden portfolioita heidän pyrkiessään kouluihin ja töihin taidealoille, peli- ja
graafisen suunnittelun pariin. Partiosta vaivihkaa saatu kokemus voi olla juuri se tekijä, joka erottaa
muista ja auttaa eteenpäin kilpaillulla alalla. Puhumattakaan siitä ylpeyden tunteesta, jonka voi
saada, kun oma kädenjälki näkyy leirin kuvastossa.
Tekoälyllä on tietenkin käyttötarkoituksensa. Esimerkiksi lääketieteessä tekoälyn potentiaali on
valtava esimerkiksi sairauksien tunnistamisessa. On kuitenkin paikkoja, joissa tekoälyn käyttö on
vähintäänkin kyseenalaista, sen käytön ympäristövaikutuksista puhumattakaan. Taiteessa tekoäly
on uhka jo yksinään tekijänoikeudelliselta kantilta, sillä keinoälyllä voidaan kuroa kokoon jotain
etäisesti taidetta muistuttavaa taiteilijoita ja heidän teoksiaan kopioimalla. Kirjailija Johannes
Ekholm kiteyttää kolumnissaan tekoälyn luonteen luovan tekemisen näkökulmasta: “Sellaista mitä
ei voi kuvitella ei voi kaivata. Tekoäly osaa kuvitella vain sellaista mitä maailmassa jo on.” Tekoäly
on siis kykenemätön luomaan uutta ja luomaan tekijyyttä.
Tekoälyn ideana onkin useimmiten korvata pikkutarkkuutta tai ikävältä tuntuvaa puurtamista
vaativat tehtävät niin kuin sen käyttäjä käskee. Olennaista onkin, että kysymme, mitä tekoäly
partiossa korvaa.
Partio on tekijöiden liike, ja sen sielu sotii suoraan tekoälyn idean kanssa. Kun ryhdymme luomaan
partion sisältöä tekoälyllä, viemme pois mahdollisuuden tekijyyteen. Luominen ja tekemällä
oppiminen on toisinaan haastavaa, hidasta ja työlästä, ja siksi siinä onnistuminen onkin niin
palkitsevaa. Tärkeintä on tarjota nykyisille ja tulevaisuuden tekijöille samat mahdollisuudet kokeilla
ja harjoitella kuin muille. Se vaatii kärsivällisyyttä, malttia ja kotikutoisuuden syleilyä. Tätä ei
tekoälyn käyttö edistä.
Kirjoittaja on vanha partiotoimittaja, joka ei käyttänyt tekoälyä tätä kirjoittaessaan.
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Lukijan mielipide
Viimeisimmät kommentit:
19 971 vastausta artikkeliin “Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole”
-
WilliamPrart
Основная цель — быстрое и безопасное выведение этанола и его токсических метаболитов из организма, восстановление водно-электролитного и кислотно-щелочного баланса, нормализация артериального давления, работы сердца, почек и головного мозга. Для этого применяется инфузионная терапия, фармакологическая коррекция, витаминотерапия и, при необходимости, седативная поддержка.
Подробнее тут – [url=https://vyvod-iz-zapoya-v-ryazani12.ru/]вывод из запоя клиника[/url] -
yuhakpow
Компания «ДезКонтроль» предлагает широчайший спектр услуг, помогающих справиться с проблемами, которые с вредителями связанны. Мы накопили значительный опыт и много позитивных отзывов от радостных клиентов. Используем исключительно сертифицированные средства. Гарантируем качественное выполнение санитарной обработки всех видов. https://dez53.ru – тут можно с полной таблицей цен ознакомиться. Обслуживаем коммерческие и частные объекты. Выполняем работы в срок. Выбирайте нашу компанию. Обеспечьте для себя комфорт и спокойствие!
-
Josephwak
Наша команда врачей оперативно реагирует на каждый вызов, оказывая квалифицированную медицинскую помощь на дому. Специалисты проводят полный комплекс лечебных мероприятий, направленных на безопасное снятие интоксикации, детоксикацию и облегчение симптомов абстиненции.
Получить больше информации – [url=https://narcolog-na-dom-ekaterinburg0.ru/]нарколог на дом клиника[/url] -
Ivy
I just couldn’t go away your web site before suggesting that I actually enjoyed the standard information an individual
provide to your visitors? Is gonna be again frequently to investigate cross-check new postsMy blog post биткойн инвестиции
-
Silvia
Hello There. I discovered your weblog the use of msn. This is
a very neatly written article. I’ll be sure to bookmark it and return to
read extra of your helpful info. Thanks for the post. I will
definitely comeback.Look into my site; Social Networking Community
Vastaa