Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole

Sofia Savonen

|

| Kuva: Mikko Bohm

Partio on tekemällä oppimisen liike. Se antaa kadehdittavat eväät loppuelämää varten, ja luo
onnistumisen tunteita, jotka voi saavuttaa vain, kun onnistuu saamaan aikaan jotain omin käsin.
Tekemällä oppimisen mahdollistaa vain tekeminen ja kokeilu. Toisinaan kokeilemisen väyliä
kuitenkin tukitaan ja tikapuita kaadetaan perässä kumoon – tahallisesti tai tahattomasti.
”Tehottomuus”, näennäinen hitaus ja turhilta tuntuvat kuluerät ovat joskus merkki siitä, että
tekemällä oppimista tapahtuu.


Kokeilun mahdollisuus ei ole itsestäänselvyys. Partiolehtien lakkauttaminen on malliesimerkki siitä,
miten kokeilemisen väyliä tukitaan. Useat uutistoimittajat ovat saaneet alkunsa partiolehdistä ja
yksi jos toinenkin luontokuvaaja ja eräopas on saanut kipinän tekemiselleen partiosta.
Yksi tuore uhka partiomaiselle kokeilulle ja omilla käsillä tekemiselle on tekoäly. Tekoälyä
käytetään partiossa jo, mutta yhteisiä pelisääntöjä sen käytölle ei näytä olevan.


Osallistuin hiljattain partiotapahtumaan, jonka ilme oli tehty tekoälyn avulla. Kun huomasin asian,
olin pettynyt. Olen itsekin ollut mukana luomassa partiotapahtumia, joiden ilmeet ja logot ovat
koristaneet nuorten tekijöiden portfolioita heidän pyrkiessään kouluihin ja töihin taidealoille, peli- ja
graafisen suunnittelun pariin. Partiosta vaivihkaa saatu kokemus voi olla juuri se tekijä, joka erottaa
muista ja auttaa eteenpäin kilpaillulla alalla. Puhumattakaan siitä ylpeyden tunteesta, jonka voi
saada, kun oma kädenjälki näkyy leirin kuvastossa.


Tekoälyllä on tietenkin käyttötarkoituksensa. Esimerkiksi lääketieteessä tekoälyn potentiaali on
valtava esimerkiksi sairauksien tunnistamisessa. On kuitenkin paikkoja, joissa tekoälyn käyttö on
vähintäänkin kyseenalaista, sen käytön ympäristövaikutuksista puhumattakaan. Taiteessa tekoäly
on uhka jo yksinään tekijänoikeudelliselta kantilta, sillä keinoälyllä voidaan kuroa kokoon jotain
etäisesti taidetta muistuttavaa taiteilijoita ja heidän teoksiaan kopioimalla. Kirjailija Johannes
Ekholm kiteyttää kolumnissaan tekoälyn luonteen luovan tekemisen näkökulmasta: “Sellaista mitä
ei voi kuvitella ei voi kaivata. Tekoäly osaa kuvitella vain sellaista mitä maailmassa jo on.” Tekoäly
on siis kykenemätön luomaan uutta ja luomaan tekijyyttä.


Tekoälyn ideana onkin useimmiten korvata pikkutarkkuutta tai ikävältä tuntuvaa puurtamista
vaativat tehtävät niin kuin sen käyttäjä käskee. Olennaista onkin, että kysymme, mitä tekoäly
partiossa korvaa.


Partio on tekijöiden liike, ja sen sielu sotii suoraan tekoälyn idean kanssa. Kun ryhdymme luomaan
partion sisältöä tekoälyllä, viemme pois mahdollisuuden tekijyyteen. Luominen ja tekemällä
oppiminen on toisinaan haastavaa, hidasta ja työlästä, ja siksi siinä onnistuminen onkin niin
palkitsevaa. Tärkeintä on tarjota nykyisille ja tulevaisuuden tekijöille samat mahdollisuudet kokeilla
ja harjoitella kuin muille. Se vaatii kärsivällisyyttä, malttia ja kotikutoisuuden syleilyä. Tätä ei
tekoälyn käyttö edistä.

Kirjoittaja on vanha partiotoimittaja, joka ei käyttänyt tekoälyä tätä kirjoittaessaan.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

20 617 vastausta artikkeliin “Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole”

  1. Rosetta

    Hi! I could havе sworn I’ve been to thіs website Ьefore but
    after browsing thrоugh some of tһe post I realized
    it’s new to me. Nonetһeless, Ӏ’m defginitely delighted I found it aand I’ll
    be book-marking ɑnd checkikng ƅack оften!

    my web page – https://Kenyaweddings.Co.Ke/

  2. Juanitafaine

    Мы предлагаем оформление дипломов ВУЗов В киеве — с печатями, подписями, приложением и возможностью архивной записи (по запросу).
    Документ максимально приближен к оригиналу и проходит визуальную проверку.
    Мы даем гарантию, что в случае проверки документа, подозрений не возникнет.

    – Конфиденциально
    – Доставка 3–7 дней
    – Любая специальность

    Уже более 1134 клиентов воспользовались услугой — теперь ваша очередь.

    Диплом института купить — ответим быстро, без лишних формальностей.

  3. Katrin

    It is truly a great and useful piece of information. I am happy that you just shared this useful info
    with us. Please stay us informed like this. Thank you
    for sharing.

    my page; دکتر ماخ DM-1456

  4. Cazrtkn

    Мы предлагаем документы институтов, расположенных в любом регионе РФ. Дипломы и аттестаты делаются на бумаге самого высокого качества: jobstall.com/employer/frees-diplom

  5. Verona

    Right here is the perfect webpage for anyone who
    wishes to find out about this topic. You know so much its almost tough to argue with you (not that I
    really will need to…HaHa). You definitely
    put a new spin on a subject which has been written about for decades.

    Great stuff, just excellent!

    Feel free to surf to my web blog – check this

Vastaa

Saattaisit olla kiinnostunut