Sofia Savonen
|
| Kuva: Mikko Bohm
Partio on tekemällä oppimisen liike. Se antaa kadehdittavat eväät loppuelämää varten, ja luo
onnistumisen tunteita, jotka voi saavuttaa vain, kun onnistuu saamaan aikaan jotain omin käsin.
Tekemällä oppimisen mahdollistaa vain tekeminen ja kokeilu. Toisinaan kokeilemisen väyliä
kuitenkin tukitaan ja tikapuita kaadetaan perässä kumoon – tahallisesti tai tahattomasti.
”Tehottomuus”, näennäinen hitaus ja turhilta tuntuvat kuluerät ovat joskus merkki siitä, että
tekemällä oppimista tapahtuu.
Kokeilun mahdollisuus ei ole itsestäänselvyys. Partiolehtien lakkauttaminen on malliesimerkki siitä,
miten kokeilemisen väyliä tukitaan. Useat uutistoimittajat ovat saaneet alkunsa partiolehdistä ja
yksi jos toinenkin luontokuvaaja ja eräopas on saanut kipinän tekemiselleen partiosta.
Yksi tuore uhka partiomaiselle kokeilulle ja omilla käsillä tekemiselle on tekoäly. Tekoälyä
käytetään partiossa jo, mutta yhteisiä pelisääntöjä sen käytölle ei näytä olevan.
Osallistuin hiljattain partiotapahtumaan, jonka ilme oli tehty tekoälyn avulla. Kun huomasin asian,
olin pettynyt. Olen itsekin ollut mukana luomassa partiotapahtumia, joiden ilmeet ja logot ovat
koristaneet nuorten tekijöiden portfolioita heidän pyrkiessään kouluihin ja töihin taidealoille, peli- ja
graafisen suunnittelun pariin. Partiosta vaivihkaa saatu kokemus voi olla juuri se tekijä, joka erottaa
muista ja auttaa eteenpäin kilpaillulla alalla. Puhumattakaan siitä ylpeyden tunteesta, jonka voi
saada, kun oma kädenjälki näkyy leirin kuvastossa.
Tekoälyllä on tietenkin käyttötarkoituksensa. Esimerkiksi lääketieteessä tekoälyn potentiaali on
valtava esimerkiksi sairauksien tunnistamisessa. On kuitenkin paikkoja, joissa tekoälyn käyttö on
vähintäänkin kyseenalaista, sen käytön ympäristövaikutuksista puhumattakaan. Taiteessa tekoäly
on uhka jo yksinään tekijänoikeudelliselta kantilta, sillä keinoälyllä voidaan kuroa kokoon jotain
etäisesti taidetta muistuttavaa taiteilijoita ja heidän teoksiaan kopioimalla. Kirjailija Johannes
Ekholm kiteyttää kolumnissaan tekoälyn luonteen luovan tekemisen näkökulmasta: “Sellaista mitä
ei voi kuvitella ei voi kaivata. Tekoäly osaa kuvitella vain sellaista mitä maailmassa jo on.” Tekoäly
on siis kykenemätön luomaan uutta ja luomaan tekijyyttä.
Tekoälyn ideana onkin useimmiten korvata pikkutarkkuutta tai ikävältä tuntuvaa puurtamista
vaativat tehtävät niin kuin sen käyttäjä käskee. Olennaista onkin, että kysymme, mitä tekoäly
partiossa korvaa.
Partio on tekijöiden liike, ja sen sielu sotii suoraan tekoälyn idean kanssa. Kun ryhdymme luomaan
partion sisältöä tekoälyllä, viemme pois mahdollisuuden tekijyyteen. Luominen ja tekemällä
oppiminen on toisinaan haastavaa, hidasta ja työlästä, ja siksi siinä onnistuminen onkin niin
palkitsevaa. Tärkeintä on tarjota nykyisille ja tulevaisuuden tekijöille samat mahdollisuudet kokeilla
ja harjoitella kuin muille. Se vaatii kärsivällisyyttä, malttia ja kotikutoisuuden syleilyä. Tätä ei
tekoälyn käyttö edistä.
Kirjoittaja on vanha partiotoimittaja, joka ei käyttänyt tekoälyä tätä kirjoittaessaan.
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Lukijan mielipide
Viimeisimmät kommentit:
28 336 vastausta artikkeliin “Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole”
-
Nicholas
If you’re looking for a powerful WhatsApp hash extractor or
WhatsApp WART extractor, you need a reliable tool
that can efficiently extract WhatsApp account details from
Android devices. Whether you’re a digital marketer, researcher, or developer,
our WhatsApp account extractor software provides seamless
extraction of WhatsApp protocol numbers, hash keys, and more. -
Irving
Hey folks,
I’ve been checking out the world of internet gambling lately, and I’ve
gotta say — it’s pretty damn addictive. At first, I was a bit wary.
I mean, how do you even trust an online platform with your hard-earned money, right?
But after spending hours researching (and trying out a few questionable sites so you don’t have
to), I figured out a few things that set apart a reliable casino from a risky mess.
First off, if you’re new to all this, here’s the golden rule: **check the
license**. If a casino doesn’t have a proper legal status (like from the MGA
or the UKGC), just walk away. No bonus is worth the
risk of never seeing your funds again. Also — and I know no one wants to — read the T&Cs.That’s the only way to know what kind of hidden traps they’ve slapped onto those so-called “generous” bonuses.
Now, let me share a site I’ve been playing on these last
few weeks. It’s been a total win. The interface?
Super smooth. Payouts? No waiting around. And the game selection? *Wild*.
Slots, live dealers, blackjack, even some weird niche games I hadn’t tried before.
Check it out here: spinmama erfahrungen What really stood out was the support team.
I had a tiny issue with a bonus not working, and they got back to me in like no time.
Compare that to other sites where you’re just left hanging — yeah, hard pass.Also, if you’re into bonuses (and who isn’t?),
this place offers some juicy ones. But here’s the trick:
don’t just grab every shiny offer. It’s smarter to go for fair terms than a huge bonus you’ll never be able to withdraw.I’m not saying you should go and bet the farm — please don’t.
But if you’ve got a little extra spending money and you’re
looking for a bit of online excitement, online casinos can totally
deliver. Just keep your head on, set a budget, and don’t treat it like a side hustle.
It’s for fun, not for a paycheck. Anyway, just wanted to drop
my experience here in case anyone’s interested or trying to find a good place to
play. If you’ve got your own recommendations or even some casino nightmares, I’m
all ears — love talking shop about this stuff.Good luck out there, and don’t let the house win too much ??
-
DonaldRax
кайт школа Обучение кайтсёрфингу: от первых шагов до виртуозных трюков. Поэтапное обучение, начиная с основ управления кайтом на берегу и заканчивая сложными прыжками и вращениями в воде.
-
DonaldRax
кайт лагерь Кайтсёрфинг оборудование должно соответствовать вашему уровню подготовки и условиям катания. Правильно подобранный кайт, доска и трапеция обеспечат вам комфорт и безопасность на воде.
-
Vastaa