Sofia Savonen
|
| Kuva: Mikko Bohm
Partio on tekemällä oppimisen liike. Se antaa kadehdittavat eväät loppuelämää varten, ja luo
onnistumisen tunteita, jotka voi saavuttaa vain, kun onnistuu saamaan aikaan jotain omin käsin.
Tekemällä oppimisen mahdollistaa vain tekeminen ja kokeilu. Toisinaan kokeilemisen väyliä
kuitenkin tukitaan ja tikapuita kaadetaan perässä kumoon – tahallisesti tai tahattomasti.
”Tehottomuus”, näennäinen hitaus ja turhilta tuntuvat kuluerät ovat joskus merkki siitä, että
tekemällä oppimista tapahtuu.
Kokeilun mahdollisuus ei ole itsestäänselvyys. Partiolehtien lakkauttaminen on malliesimerkki siitä,
miten kokeilemisen väyliä tukitaan. Useat uutistoimittajat ovat saaneet alkunsa partiolehdistä ja
yksi jos toinenkin luontokuvaaja ja eräopas on saanut kipinän tekemiselleen partiosta.
Yksi tuore uhka partiomaiselle kokeilulle ja omilla käsillä tekemiselle on tekoäly. Tekoälyä
käytetään partiossa jo, mutta yhteisiä pelisääntöjä sen käytölle ei näytä olevan.
Osallistuin hiljattain partiotapahtumaan, jonka ilme oli tehty tekoälyn avulla. Kun huomasin asian,
olin pettynyt. Olen itsekin ollut mukana luomassa partiotapahtumia, joiden ilmeet ja logot ovat
koristaneet nuorten tekijöiden portfolioita heidän pyrkiessään kouluihin ja töihin taidealoille, peli- ja
graafisen suunnittelun pariin. Partiosta vaivihkaa saatu kokemus voi olla juuri se tekijä, joka erottaa
muista ja auttaa eteenpäin kilpaillulla alalla. Puhumattakaan siitä ylpeyden tunteesta, jonka voi
saada, kun oma kädenjälki näkyy leirin kuvastossa.
Tekoälyllä on tietenkin käyttötarkoituksensa. Esimerkiksi lääketieteessä tekoälyn potentiaali on
valtava esimerkiksi sairauksien tunnistamisessa. On kuitenkin paikkoja, joissa tekoälyn käyttö on
vähintäänkin kyseenalaista, sen käytön ympäristövaikutuksista puhumattakaan. Taiteessa tekoäly
on uhka jo yksinään tekijänoikeudelliselta kantilta, sillä keinoälyllä voidaan kuroa kokoon jotain
etäisesti taidetta muistuttavaa taiteilijoita ja heidän teoksiaan kopioimalla. Kirjailija Johannes
Ekholm kiteyttää kolumnissaan tekoälyn luonteen luovan tekemisen näkökulmasta: “Sellaista mitä
ei voi kuvitella ei voi kaivata. Tekoäly osaa kuvitella vain sellaista mitä maailmassa jo on.” Tekoäly
on siis kykenemätön luomaan uutta ja luomaan tekijyyttä.
Tekoälyn ideana onkin useimmiten korvata pikkutarkkuutta tai ikävältä tuntuvaa puurtamista
vaativat tehtävät niin kuin sen käyttäjä käskee. Olennaista onkin, että kysymme, mitä tekoäly
partiossa korvaa.
Partio on tekijöiden liike, ja sen sielu sotii suoraan tekoälyn idean kanssa. Kun ryhdymme luomaan
partion sisältöä tekoälyllä, viemme pois mahdollisuuden tekijyyteen. Luominen ja tekemällä
oppiminen on toisinaan haastavaa, hidasta ja työlästä, ja siksi siinä onnistuminen onkin niin
palkitsevaa. Tärkeintä on tarjota nykyisille ja tulevaisuuden tekijöille samat mahdollisuudet kokeilla
ja harjoitella kuin muille. Se vaatii kärsivällisyyttä, malttia ja kotikutoisuuden syleilyä. Tätä ei
tekoälyn käyttö edistä.
Kirjoittaja on vanha partiotoimittaja, joka ei käyttänyt tekoälyä tätä kirjoittaessaan.
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Lukijan mielipide
Viimeisimmät kommentit:
5 144 vastausta artikkeliin “Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole”
-
Bonita
Write a short, natural-sounding blog or
forum comment that mentions the product The Memory Wave.
The comment should sound like a real user sharing personal thoughts or curiosity about
its effects on memory, focus, or mental clarity.
Keep the tone casual, friendly, and conversational—avoid sounding
scripted, promotional, or exaggerated. The comment
should fit naturally as user-generated content and be suitable for GSA block comment use.”My web-site The Memory Wave
Reviews -
izzapoyacherepovecrer
вывод из запоя цена
vivod-iz-zapoya-cherepovec003.ru
экстренный вывод из запоя -
TanyaRunse
«Трезвый Ум» — ваш партнер в борьбе с последствиями интоксикации в Туле и Тульской области. Медицинская помощь на дому или в стационаре, полная анонимность, комплексное восстановление и забота на каждом этапе.
Разобраться лучше – [url=https://alkogolikum.ru/stati/problema-alkogolizma-v-rossii.html]проблема алкоголизма[/url] -
lecheniecherepovecbooff
вывод из запоя круглосуточно череповец
vivod-iz-zapoya-cherepovec003.ru
вывод из запоя цена -
Stephania
Кент Казино — это актуальное и трендовое онлайн-казино,
ставшее выбором тысяч игроков посетителей благодаря своей
честности, интерфейсу и впечатляющему выбору азартных игр.Kent Casino уверенно укрепляется в рейтингах
среди популярных игровых платформ, предлагая высокий уровень обслуживания,
проверенные слоты и выгодные предложения.Основной плюс ресурса кент казино промокод — это
интерфейс сайта, с удобной навигацией, оптимизирован, подходит
для любых девайсов.Kent предоставляет доступ к ассортименту слотов и настольных игр.
Здесь игроку не будет скучно — от
проверенных автоматов до рулетки.Благодаря работе с известными разработчиками, визуал и механика игр на платформе остаётся
высококлассным. Новые игроки
получают стартовые подарки,
среди которых подарки за регистрацию, подарочные деньги.Еще один плюс казино — это резервная копия платформы,
обеспечивающее доступ в любой момент.Игрокам не нужно настраивать VPN, достаточно перейти по рабочей
ссылке, чтобы начать сессию.Регистрация очень быстрая: нужно лишь
ввести логин и пароль, придумать ключ доступа и подтвердить личность.Отзывы о Kent Casino в основном положительные благодаря выплатам без
задержек, ассортименту и открытости перед клиентами.Игроки отмечают быстрые выводы и
быструю обратную связь, которая всегда решает проблемы.Хотя мобильного приложения
нет, веб-интерфейс подстраивается под смартфон.Идеальный кандидат для онлайн-игры для тех, кто ориентирован на результат.
Платформа борется за место в топе и
предлагает удобный функционал как для новичков,
так и для постоянных клиентов.
Vastaa