Viljami ”Viltsu” Lampilinna|
| Kuva: Eeva Helle
Uutisoivat sitten, ja täyttivät sosiaalisen median siihen perään, jostain kyselytutkimuksesta, johon vastanneista nuorista miehistä neljännes ja kaikista miehistä viidennes oli sitä mieltä, naiset voivat itse ”ansaita” kohtaamansa väkivallan. Toiset sitten siihen, että mistä tällainen vastaajajoukko oli kaivettu kasaan, miten kyselytutkimuksen luotettavuus on varmistettu ja sen sellaista. Enempää en jaksanut seurata. Jotkut vaativat, että pitäisi jakaa somessa jotain kuvia ja olla tiedostava asian suhteen. En minä sellaista, ei ole aikaa pyöriä somessa. On tärkeämpiäkin juttuja.
Kai minä sitten kuitenkin ajattelin, että jokin itu tässä nyt on, kun algoritmi näin terhakasti tätä asiaa minullekin syöttää, ja myönnän, että siinä se onnistui. Moninkertaistin tyypillisen ruutuaikani Instagramissa kertaheitolla, kun avasin aiheesta keskustelun parin mielestäni varsin rakentavalla tavalla asiaa lähestyneen naisen kanssa. He olivat onnistuneet näkemään kyselytutkimuksen taakse, eivät olleet kompastuneet sen luotettavuudesta ja menetelmistä kiistelemään ja olivat huolissaan samasta asiasta kuin minä. Pojat, perkele.
Tosin he olivat sivistyneitä – puhuivat ennaltaehkäisystä, tunnekasvatuksesta, sen sellaisesta. En minä helposti voi sellaista ymmärtää, olenhan kasvanut turkulaisessa lähiössä. Onneksi äiti sentään tajusi laittaa minut keskustaan paremman väen keskelle kouluun ja partioon. Niin, poikapartioon. Pojan, perkele.
Poikalippukunnassa on aivan omanlaisensa ympäristö pojille. Yksittäisiä naisia mahtuu joukkoon, yleensä sinne nuorempien ikäkausien päätyyn mukaan, hyvässä yhteishengessä muiden miespuolisten partiojohtajien kanssa. Mutta ne tärkeät vuodet, ne, joissa pojista pitäisi koulia miehiä, ne ovat oman kokemukseni perusteella ryyditetty täyteen sitä, minkä joku ulkopuolinen tarkastelija tuomitsee juurisyynä edellä mainitun kyselytutkimuksessa ilmeneville asenteille. Ja kyllä, kaikki ne lieveilmiöt tupakin polttelusta aivan vihoviimeisiin huimapäisiin oivalluksiin kuuluivat
repertuaariin. Pojat perkele.
Olisiko siellä kuitenkin pintaa raaputtamalla löydettävissä jotain, josta tulee pitää kiinni juuri tässä ajassa? Muistan, kuinka jokunen vuosi sitten jotkut olivat huolissaan poikapartion pelastamisesta. Se taisi olla jonkinlainen hätähuuto maailman muutoksen ja partion sen myötä ottaman polun sijasta metsään samoilemaan jääneiltä. Partaani naureskelin hieman minäkin silloin, ettäkö poikapartio kaipaisi pelastamista? Pojatko? No perkele.
Pojille on annettava jotain muuta kuin jatkuvaa viestiä siitä, että he eivät kelpaa, he eivät osaa, he eivät kykene, he eivät osaa puhua oikeilla termeillä, heitä ei kiinnosta, heistä ei tule mitään. Ilmankos kaikki pennin Jordan Petersonit ja Andrew Tatet saavat pojilta kaistatilaa, jos he ovat ainoat, jotka heihin valavat uskoa ja luottamusta. Mitä oikeasti tarvitaan, on lisää poikapartiota. Lisää tilaa pojille olla poikia, poikien näköistä toimintaa ja nimenomaan poikien omaa toimintaa. Tarvitaan roolimalleja, seikkailua, turvallista paikkaa epäonnistua ja kokeilla miehuutta ilman pelkoa, että joku tulee nillittämään jostain toksisesta maskuliinisuudesta. Pojille, perkele.
Sosiaalisen median ohimenevän huutelun sijasta onkin aika ottaa käyttöön partiolaisten supervoima. Ei, en tarkoita yhdellä tulitikulla nuotion sytyttämistä tai partiomenetelmän kouluttamista käyttäen vain kolmea käpyä ja kahta keppiä. Tarkoitan toimeen tarttumista. Suosittelenkin lämpimästi kaikkia lukijoita tekemään sen, minkä jo Sir Robert Stephenson Smyth Baden-Powell kehotti meitä kaikkia tekemään ja samalla sattui sysäämään liikkeelle maailman suurimman ja vaikuttavimman nuorten liikkeen: ”Tartu poikaan ja tee pojasta mies.” Ettei pojasta tule itse perkele. Tai joskushan sitäkin tarvitaan, mutta silloinkin paikan päällä tai pojan mielen sopukoihin iskostettuna muistikuvana pitää olla joku, joka voi tarvittaessa pysäyttää edessä häämöttävän katastrofin toteamalla painokkaasti ja r-kirjainta juuri sopivasti venyttäen ”Pojat perkele!”
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Partiomaailma
Viimeisimmät kommentit:
1 621 vastausta artikkeliin “Kolumni: Pojat perkele!”
-
Abobus4Kew
J’apprecie beaucoup le casino TonyBet, ca ressemble a un univers de jeu unique. Les options de jeu sont nombreuses, comprenant des titres innovants. Le service client est super, tres professionnel. On recupere ses gains vite, par contre plus de tours gratuits seraient bien. Globalement, TonyBet vaut vraiment le coup pour les joueurs passionnes ! Par ailleurs, l’interface est fluide, ce qui rend l’experience encore meilleure.
tonybet iniciar sesiГіn| -
-
Dieona8Kew
Je suis completement seduit par Betclic Casino, ca offre une sensation de casino unique. La gamme de jeux est tout simplement impressionnante, avec des machines a sous modernes et captivantes. Le service client est exceptionnel, joignable 24/7. Les paiements sont fluides et securises, bien que les promotions pourraient etre plus genereuses. Dans l’ensemble, Betclic Casino est un incontournable pour les adeptes de sensations fortes ! Notons egalement que l’interface est fluide et intuitive, facilite chaque session de jeu.
betclic elite playoffs|
Vastaa