Kesätyönhaussa partio kannattaa mainita, koska partiossa tehdään paljon asioita, joista on hyötyä työelämässä. partiossa oppii esimerkiksi vastuunottoa ja tiimityötä. Kysymys kuuluukin, että mitenkä sitten näitä voisi hyödyntää esimerkiksi työnhaussa?
Antto Hautamäki
|
| Kuva: Alex Inkiläinen
Kysyin rekrytointikonsultti Katri Hahlilta, miten partion tuomaa osaamista kannattaisi markkinoida työnhaussa. Hänen mukaansa asenne varsinkin ensimmäisiin kesätöihin hakiessa on keskeisintä ja hakijan kannattaa pyrkiä tuomaan esiin kiinnostuksensa haettavaa tehtävää kohtaan. Hän toivoo myös, että hakijan persoonallisuus näkyy ja koska hakijoita on paljon, niin cv:tä laadittaessa pitää miettiä, miten erottua laajasta hakijajoukosta. Omaa osaamista kannattaa myös pyrkiä konkretisoimaan: mitä saavutuksia sinulla on esimerkiksi partiopesteissä? Minkälaista palautetta olet saanut?
Perinteiselle cv:lle on olemassa vaihtoehto, nimittäin osaamispohjainen cv. Pelkkien partion pestilistojen luettelointi ansioluetteloon ei välttämättä avaa partiossa hankittua osaamista rekrytoijalle, joka ei ole itse partiossa. Katri antaa vinkiksi partion osaamismerkit (Osaamismerkit | Suomen Partiolaiset), joiden kautta omaa osaamista voi konkretisoida työnhaussa.
Tekoäly on yleistynyt ja kehittynyt , mutta kannattaako sitä käyttää kesätyönhaussa?
Tekoäly on ottanut viime vuosien aikana suuria harppauksia eteenpäin, mutta kuinka paljon sitä käytetään rekrytointityössä? Katri Hahl kertoo, ettei hän ole ollut toteuttamassa hakua, jossa ei olisi luettu jokaista hakemusta, eli ihmiset lukevat vielä hakemukset. Rekrytoinnissa tekoälyä kyllä hyödynnetään työpaikkailmoituksen tekoon ja silloin tällöin myös haastattelumuistioiden luomiseen.
Työnhakija voi hyödyntää tekoälyä esimerkiksi kopioimalla työpaikkailmoituksen tekstin ja syöttämällä sen tekoälytyökaluun, kuten ChatGPT:hen tai Geminiin. Tekoäly voi auttaa analysoimaan ilmoituksen vaatimuksia ja muotoilemaan hakudokumentteja, kuten ansioluettelon ja hakemuskirjeen. Jos tekoälyä käyttää hakudokumenttien laatimiseen, on tärkeää varmistaa, ettei lopputulos sisällä kliseitä tai tyhjiä lauseita, vaan kuvastaa aidosti omaa osaamista, kokemusta ja persoonaa
Tekoälyä voi hyödyntää osaamispohjaisen CV:n luonnissa syöttämällä sille tarvittavat tiedot. Esimerkiksi Canvalla on hienoja CV-pohjia, joille voi helposti siirtää tiedot visuaalisesti näyttävää CV:tä varten.
Työnhaku tällaisena aikana vaatii sitkeyttä. Ei pidä luovuttaa, vaikka se ensimmäinen tai toinenkaan yritys ei tuottaisi tulosta, vaan kannattaa aina yrittää uudestaan!
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Partiomaailma
Viimeisimmät kommentit:
6 220 vastausta artikkeliin “Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?”
-
Martingon
Сразу после поступления вызова нарколог прибывает на дом для проведения детального первичного осмотра. Врач собирает краткий анамнез, измеряет жизненно важные показатели, такие как пульс, артериальное давление и температура, и оценивает степень интоксикации. Эта информация является фундаментом для разработки индивидуального плана терапии, который учитывает особенности состояния пациента.
Углубиться в тему – [url=https://vyvod-iz-zapoya-tula000.ru/]наркологический вывод из запоя в туле[/url] -
-
Jeffreyref
Алкогольная зависимость — это не слабость характера и не проблема воли, а хроническое заболевание, затрагивающее все системы организма и разрушительное для психики и социальной сферы человека. Самостоятельные попытки бросить пить редко приводят к успеху: они заканчиваются срывами, тяжёлыми физическими и эмоциональными последствиями, а иногда и угрозой для жизни (делирий, судороги, тяжёлые формы абстиненции). Только обращение к профессионалам позволяет не только безопасно снять ломку, но и заложить фундамент для последующей устойчивой ремиссии.
Изучить вопрос глубже – http://lechenie-alkogolizma-vidnoe4.ru/anonimnoe-lechenie-alkogolizma-v-vidnom/ -
BillyNen
Клиника «Феникс-Мед» предлагает два базовых формата лечения, позволяющих адаптировать помощь под состояние пациента и его предпочтения.
Разобраться лучше – http://vyvod-iz-zapoya-reutov4.ru/vyvod-iz-zapoya-stacionar-v-reutove/ -
Davidhor
Выбирая лечение в «Наркосфере», пациенты Балашихи и Балашихинского района могут быть уверены в высоком качестве услуг и современном подходе. Здесь применяют только сертифицированные препараты, используются новейшие методы терапии и реабилитации. Клиника работает круглосуточно, принимает пациентов в любой день недели и всегда готова к экстренному реагированию. Индивидуальный подход проявляется не только в подборе схемы лечения, но и в поддержке семьи на каждом этапе выздоровления. Весь процесс проходит в обстановке полной конфиденциальности: сведения о пациентах не передаются в сторонние организации, не оформляется наркологический учёт.
Получить дополнительные сведения – [url=https://narkologicheskaya-klinika-balashiha5.ru/]chastnaya-narkologicheskaya-klinika-v-balashihe[/url]
Vastaa