Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole

Sofia Savonen

|

| Kuva: Mikko Bohm

Partio on tekemällä oppimisen liike. Se antaa kadehdittavat eväät loppuelämää varten, ja luo
onnistumisen tunteita, jotka voi saavuttaa vain, kun onnistuu saamaan aikaan jotain omin käsin.
Tekemällä oppimisen mahdollistaa vain tekeminen ja kokeilu. Toisinaan kokeilemisen väyliä
kuitenkin tukitaan ja tikapuita kaadetaan perässä kumoon – tahallisesti tai tahattomasti.
”Tehottomuus”, näennäinen hitaus ja turhilta tuntuvat kuluerät ovat joskus merkki siitä, että
tekemällä oppimista tapahtuu.


Kokeilun mahdollisuus ei ole itsestäänselvyys. Partiolehtien lakkauttaminen on malliesimerkki siitä,
miten kokeilemisen väyliä tukitaan. Useat uutistoimittajat ovat saaneet alkunsa partiolehdistä ja
yksi jos toinenkin luontokuvaaja ja eräopas on saanut kipinän tekemiselleen partiosta.
Yksi tuore uhka partiomaiselle kokeilulle ja omilla käsillä tekemiselle on tekoäly. Tekoälyä
käytetään partiossa jo, mutta yhteisiä pelisääntöjä sen käytölle ei näytä olevan.


Osallistuin hiljattain partiotapahtumaan, jonka ilme oli tehty tekoälyn avulla. Kun huomasin asian,
olin pettynyt. Olen itsekin ollut mukana luomassa partiotapahtumia, joiden ilmeet ja logot ovat
koristaneet nuorten tekijöiden portfolioita heidän pyrkiessään kouluihin ja töihin taidealoille, peli- ja
graafisen suunnittelun pariin. Partiosta vaivihkaa saatu kokemus voi olla juuri se tekijä, joka erottaa
muista ja auttaa eteenpäin kilpaillulla alalla. Puhumattakaan siitä ylpeyden tunteesta, jonka voi
saada, kun oma kädenjälki näkyy leirin kuvastossa.


Tekoälyllä on tietenkin käyttötarkoituksensa. Esimerkiksi lääketieteessä tekoälyn potentiaali on
valtava esimerkiksi sairauksien tunnistamisessa. On kuitenkin paikkoja, joissa tekoälyn käyttö on
vähintäänkin kyseenalaista, sen käytön ympäristövaikutuksista puhumattakaan. Taiteessa tekoäly
on uhka jo yksinään tekijänoikeudelliselta kantilta, sillä keinoälyllä voidaan kuroa kokoon jotain
etäisesti taidetta muistuttavaa taiteilijoita ja heidän teoksiaan kopioimalla. Kirjailija Johannes
Ekholm kiteyttää kolumnissaan tekoälyn luonteen luovan tekemisen näkökulmasta: “Sellaista mitä
ei voi kuvitella ei voi kaivata. Tekoäly osaa kuvitella vain sellaista mitä maailmassa jo on.” Tekoäly
on siis kykenemätön luomaan uutta ja luomaan tekijyyttä.


Tekoälyn ideana onkin useimmiten korvata pikkutarkkuutta tai ikävältä tuntuvaa puurtamista
vaativat tehtävät niin kuin sen käyttäjä käskee. Olennaista onkin, että kysymme, mitä tekoäly
partiossa korvaa.


Partio on tekijöiden liike, ja sen sielu sotii suoraan tekoälyn idean kanssa. Kun ryhdymme luomaan
partion sisältöä tekoälyllä, viemme pois mahdollisuuden tekijyyteen. Luominen ja tekemällä
oppiminen on toisinaan haastavaa, hidasta ja työlästä, ja siksi siinä onnistuminen onkin niin
palkitsevaa. Tärkeintä on tarjota nykyisille ja tulevaisuuden tekijöille samat mahdollisuudet kokeilla
ja harjoitella kuin muille. Se vaatii kärsivällisyyttä, malttia ja kotikutoisuuden syleilyä. Tätä ei
tekoälyn käyttö edistä.

Kirjoittaja on vanha partiotoimittaja, joka ei käyttänyt tekoälyä tätä kirjoittaessaan.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

6 284 vastausta artikkeliin “Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole”

  1. Kelley

    I’m really enjoying the design and layout of your site.
    It’s a very easy on the eyes which makes it much more pleasant
    for me to come here and visit more often.
    Did you hire out a developer to create your theme?
    Superb work!

    My web-site :: Situs Togel Online Aman & Resmi

  2. MorganInawl

    Самостоятельно выйти из запоя — почти невозможно. В Сочи врачи клиники проводят медикаментозный вывод из запоя с круглосуточным выездом. Доверяйте профессионалам.
    Подробнее тут – [url=https://vyvod-iz-zapoya-sochi11.ru/]vyvod-iz-zapoya-czena[/url]

  3. Armando

    Genuinely when someone doesn’t know afterward
    its up to other users that they will help, so here it happens.

    My blog post … prostapeak

  4. pabigAmuct

    WebTrening сотрудники компании с любовью к своей работе относятся. Вы сможете получить навыки и применяемую информацию по разным сферам бизнеса и жизни. Большинство тренингов в формате вебинаров выполняются. Можете из любой точки мира участвовать онлайн либо в удобное время смотреть записи. https://webtrening.ru – тут узнаете, чего наши студенты 2011-2022 годов достигли. Также на сайте расскажем, почему наши обучающие программы так результативны. Наша цель – помочь вам как можно скорее достичь целей.

  5. Jared

    hey there and thank you for your info – I have certainly picked up anything new from right here.
    I did however expertise several technical points using this web site, as
    I experienced to reload the web site a lot of times previous to
    I could get it to load correctly. I had been wondering if your hosting is
    OK? Not that I’m complaining, but sluggish loading instances
    times will very frequently affect your placement in google and can damage your high quality score if ads and marketing with Adwords.
    Well I am adding this RSS to my e-mail and can look out for much more
    of your respective exciting content. Ensure that you update this
    again very soon.

    My homepage … keo nha cai

Vastaa

Saattaisit olla kiinnostunut