Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole

Sofia Savonen

|

| Kuva: Mikko Bohm

Partio on tekemällä oppimisen liike. Se antaa kadehdittavat eväät loppuelämää varten, ja luo
onnistumisen tunteita, jotka voi saavuttaa vain, kun onnistuu saamaan aikaan jotain omin käsin.
Tekemällä oppimisen mahdollistaa vain tekeminen ja kokeilu. Toisinaan kokeilemisen väyliä
kuitenkin tukitaan ja tikapuita kaadetaan perässä kumoon – tahallisesti tai tahattomasti.
”Tehottomuus”, näennäinen hitaus ja turhilta tuntuvat kuluerät ovat joskus merkki siitä, että
tekemällä oppimista tapahtuu.


Kokeilun mahdollisuus ei ole itsestäänselvyys. Partiolehtien lakkauttaminen on malliesimerkki siitä,
miten kokeilemisen väyliä tukitaan. Useat uutistoimittajat ovat saaneet alkunsa partiolehdistä ja
yksi jos toinenkin luontokuvaaja ja eräopas on saanut kipinän tekemiselleen partiosta.
Yksi tuore uhka partiomaiselle kokeilulle ja omilla käsillä tekemiselle on tekoäly. Tekoälyä
käytetään partiossa jo, mutta yhteisiä pelisääntöjä sen käytölle ei näytä olevan.


Osallistuin hiljattain partiotapahtumaan, jonka ilme oli tehty tekoälyn avulla. Kun huomasin asian,
olin pettynyt. Olen itsekin ollut mukana luomassa partiotapahtumia, joiden ilmeet ja logot ovat
koristaneet nuorten tekijöiden portfolioita heidän pyrkiessään kouluihin ja töihin taidealoille, peli- ja
graafisen suunnittelun pariin. Partiosta vaivihkaa saatu kokemus voi olla juuri se tekijä, joka erottaa
muista ja auttaa eteenpäin kilpaillulla alalla. Puhumattakaan siitä ylpeyden tunteesta, jonka voi
saada, kun oma kädenjälki näkyy leirin kuvastossa.


Tekoälyllä on tietenkin käyttötarkoituksensa. Esimerkiksi lääketieteessä tekoälyn potentiaali on
valtava esimerkiksi sairauksien tunnistamisessa. On kuitenkin paikkoja, joissa tekoälyn käyttö on
vähintäänkin kyseenalaista, sen käytön ympäristövaikutuksista puhumattakaan. Taiteessa tekoäly
on uhka jo yksinään tekijänoikeudelliselta kantilta, sillä keinoälyllä voidaan kuroa kokoon jotain
etäisesti taidetta muistuttavaa taiteilijoita ja heidän teoksiaan kopioimalla. Kirjailija Johannes
Ekholm kiteyttää kolumnissaan tekoälyn luonteen luovan tekemisen näkökulmasta: “Sellaista mitä
ei voi kuvitella ei voi kaivata. Tekoäly osaa kuvitella vain sellaista mitä maailmassa jo on.” Tekoäly
on siis kykenemätön luomaan uutta ja luomaan tekijyyttä.


Tekoälyn ideana onkin useimmiten korvata pikkutarkkuutta tai ikävältä tuntuvaa puurtamista
vaativat tehtävät niin kuin sen käyttäjä käskee. Olennaista onkin, että kysymme, mitä tekoäly
partiossa korvaa.


Partio on tekijöiden liike, ja sen sielu sotii suoraan tekoälyn idean kanssa. Kun ryhdymme luomaan
partion sisältöä tekoälyllä, viemme pois mahdollisuuden tekijyyteen. Luominen ja tekemällä
oppiminen on toisinaan haastavaa, hidasta ja työlästä, ja siksi siinä onnistuminen onkin niin
palkitsevaa. Tärkeintä on tarjota nykyisille ja tulevaisuuden tekijöille samat mahdollisuudet kokeilla
ja harjoitella kuin muille. Se vaatii kärsivällisyyttä, malttia ja kotikutoisuuden syleilyä. Tätä ei
tekoälyn käyttö edistä.

Kirjoittaja on vanha partiotoimittaja, joka ei käyttänyt tekoälyä tätä kirjoittaessaan.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

12 097 vastausta artikkeliin “Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole”

  1. Cortney

    It is also worth noting that some casinos may be restricted in certain jurisdictions.

    Also visit my site; black gay porn sex video – trans lesbian porn

  2. Brianpex

    Процесс вывода из запоя капельничным методом организован по строгой схеме, позволяющей обеспечить максимальную эффективность терапии. Каждая стадия направлена на комплексное восстановление организма и минимизацию риска осложнений.
    Исследовать вопрос подробнее – [url=https://kapelnica-ot-zapoya-tyumen0.ru/]после капельницы от запоя на дому тюмень[/url]

  3. Walterrog

    Запой – это угрожающее здоровью состояние, при котором человек утрачивает контроль над употреблением алкоголя, что приводит к накоплению токсинов в организме и может вызвать серьезные осложнения. В Уфе, столице Республики Башкортостан, опытные наркологи предоставляют услугу вызова на дом, позволяющую оперативно начать детоксикацию и стабилизировать состояние пациента в комфортной, знакомой обстановке. Такой подход обеспечивает не только быстрый вывод из запоя, но и комплексную терапию, включающую медикаментозное лечение и психологическую поддержку.
    Получить больше информации – [url=https://narcolog-na-dom-ufa00.ru/]нарколог на дом в уфе[/url]

  4. Larrymaith

    Запой может быть не только физически тяжёлым, но и психологически разрушительным. Поэтому важно вовремя обратиться за помощью. Вывод из запоя в Нижнем Новгороде — это необходимая медицинская процедура, которая помогает победить алкогольную зависимость и восстановить здоровье. Мы в клинике «АнтиЗависимость» предлагаем круглосуточную помощь в комфортных условиях — на дому или в стационаре.
    Детальнее – http://narcolog-na-dom-novokuznetsk0.ru/narkolog-na-dom-czena-novokuzneczk/

  5. Mamie

    These are truly fantastic ideas in about blogging. You have
    touched some good factors here. Any way keep up wrinting.

    Also visit my website nonton bokep tanpa VPN

Vastaa

Saattaisit olla kiinnostunut