Sofia Savonen
|
| Kuva: Mikko Bohm
Partio on tekemällä oppimisen liike. Se antaa kadehdittavat eväät loppuelämää varten, ja luo
onnistumisen tunteita, jotka voi saavuttaa vain, kun onnistuu saamaan aikaan jotain omin käsin.
Tekemällä oppimisen mahdollistaa vain tekeminen ja kokeilu. Toisinaan kokeilemisen väyliä
kuitenkin tukitaan ja tikapuita kaadetaan perässä kumoon – tahallisesti tai tahattomasti.
”Tehottomuus”, näennäinen hitaus ja turhilta tuntuvat kuluerät ovat joskus merkki siitä, että
tekemällä oppimista tapahtuu.
Kokeilun mahdollisuus ei ole itsestäänselvyys. Partiolehtien lakkauttaminen on malliesimerkki siitä,
miten kokeilemisen väyliä tukitaan. Useat uutistoimittajat ovat saaneet alkunsa partiolehdistä ja
yksi jos toinenkin luontokuvaaja ja eräopas on saanut kipinän tekemiselleen partiosta.
Yksi tuore uhka partiomaiselle kokeilulle ja omilla käsillä tekemiselle on tekoäly. Tekoälyä
käytetään partiossa jo, mutta yhteisiä pelisääntöjä sen käytölle ei näytä olevan.
Osallistuin hiljattain partiotapahtumaan, jonka ilme oli tehty tekoälyn avulla. Kun huomasin asian,
olin pettynyt. Olen itsekin ollut mukana luomassa partiotapahtumia, joiden ilmeet ja logot ovat
koristaneet nuorten tekijöiden portfolioita heidän pyrkiessään kouluihin ja töihin taidealoille, peli- ja
graafisen suunnittelun pariin. Partiosta vaivihkaa saatu kokemus voi olla juuri se tekijä, joka erottaa
muista ja auttaa eteenpäin kilpaillulla alalla. Puhumattakaan siitä ylpeyden tunteesta, jonka voi
saada, kun oma kädenjälki näkyy leirin kuvastossa.
Tekoälyllä on tietenkin käyttötarkoituksensa. Esimerkiksi lääketieteessä tekoälyn potentiaali on
valtava esimerkiksi sairauksien tunnistamisessa. On kuitenkin paikkoja, joissa tekoälyn käyttö on
vähintäänkin kyseenalaista, sen käytön ympäristövaikutuksista puhumattakaan. Taiteessa tekoäly
on uhka jo yksinään tekijänoikeudelliselta kantilta, sillä keinoälyllä voidaan kuroa kokoon jotain
etäisesti taidetta muistuttavaa taiteilijoita ja heidän teoksiaan kopioimalla. Kirjailija Johannes
Ekholm kiteyttää kolumnissaan tekoälyn luonteen luovan tekemisen näkökulmasta: “Sellaista mitä
ei voi kuvitella ei voi kaivata. Tekoäly osaa kuvitella vain sellaista mitä maailmassa jo on.” Tekoäly
on siis kykenemätön luomaan uutta ja luomaan tekijyyttä.
Tekoälyn ideana onkin useimmiten korvata pikkutarkkuutta tai ikävältä tuntuvaa puurtamista
vaativat tehtävät niin kuin sen käyttäjä käskee. Olennaista onkin, että kysymme, mitä tekoäly
partiossa korvaa.
Partio on tekijöiden liike, ja sen sielu sotii suoraan tekoälyn idean kanssa. Kun ryhdymme luomaan
partion sisältöä tekoälyllä, viemme pois mahdollisuuden tekijyyteen. Luominen ja tekemällä
oppiminen on toisinaan haastavaa, hidasta ja työlästä, ja siksi siinä onnistuminen onkin niin
palkitsevaa. Tärkeintä on tarjota nykyisille ja tulevaisuuden tekijöille samat mahdollisuudet kokeilla
ja harjoitella kuin muille. Se vaatii kärsivällisyyttä, malttia ja kotikutoisuuden syleilyä. Tätä ei
tekoälyn käyttö edistä.
Kirjoittaja on vanha partiotoimittaja, joka ei käyttänyt tekoälyä tätä kirjoittaessaan.
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Lukijan mielipide
Viimeisimmät kommentit:
13 438 vastausta artikkeliin “Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole”
-
-
-
Howdy, i read your blog occasionally and i own a similar one and i was jjust curious if you get
a lot of spam remarks? If so how do you protect against it, any
plugin or anything you can suggest? I get so much
lately it’s driving me insane soo aany help is very much appreciated.Here iss my blog – Jermaine
-
You could definitely see your expertise within the article you write.
The arena hopes for more passionate writers such as
you who are not afraid to say how they believe. At all times
go after your heart.Feel free to visit my blog post :: real money online casinos
-
The term ”Golden Age of chromazz porn”, or ”porno chic”, refers to a 15-12 months period (1969-1984) in business American pornography, during which sexually express movies experienced constructive consideration from mainstream cinemas, movie critics, and the general public.[1][2] This American interval, which had subsequently unfold internationally,[3] and that began earlier than the legalization of pornography in Denmark on July 1, 1969,[4] started on June 12, 1969,[5] with the theatrical release of the movie Blue Movie directed by Andy Warhol,[6][7][8] and, considerably later, with the release of the 1970 film Mona produced by Bill Osco.[9][10] These movies have been the primary adult erotic movies depicting explicit intercourse to receive large theatrical launch within the United States.[6][7][8][9] Both influenced the making of movies equivalent to 1972’s Deep Throat starring Linda Lovelace and directed by Gerard Damiano,[11] Behind the Green Door starring Marilyn Chambers and directed by the Mitchell brothers,[12] 1973’s The Devil in Miss Jones additionally by Damiano, and 1976’s The Opening of Misty Beethoven by Radley Metzger, the ”crown jewel” of the Golden Age, according to award-successful author Toni Bentley.[13][14]. In response to Andy Warhol, his Blue Movie movie was a major affect within the making of Last Tango in Paris, an internationally controversial erotic drama movie, starring Marlon Brando, and released a number of years after Blue Movie was shown in theaters.[8]
Vastaa Peruuta vastaus