Site icon Riippumatto

Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole

Sofia Savonen

|

| Kuva: Mikko Bohm

Partio on tekemällä oppimisen liike. Se antaa kadehdittavat eväät loppuelämää varten, ja luo
onnistumisen tunteita, jotka voi saavuttaa vain, kun onnistuu saamaan aikaan jotain omin käsin.
Tekemällä oppimisen mahdollistaa vain tekeminen ja kokeilu. Toisinaan kokeilemisen väyliä
kuitenkin tukitaan ja tikapuita kaadetaan perässä kumoon – tahallisesti tai tahattomasti.
”Tehottomuus”, näennäinen hitaus ja turhilta tuntuvat kuluerät ovat joskus merkki siitä, että
tekemällä oppimista tapahtuu.


Kokeilun mahdollisuus ei ole itsestäänselvyys. Partiolehtien lakkauttaminen on malliesimerkki siitä,
miten kokeilemisen väyliä tukitaan. Useat uutistoimittajat ovat saaneet alkunsa partiolehdistä ja
yksi jos toinenkin luontokuvaaja ja eräopas on saanut kipinän tekemiselleen partiosta.
Yksi tuore uhka partiomaiselle kokeilulle ja omilla käsillä tekemiselle on tekoäly. Tekoälyä
käytetään partiossa jo, mutta yhteisiä pelisääntöjä sen käytölle ei näytä olevan.


Osallistuin hiljattain partiotapahtumaan, jonka ilme oli tehty tekoälyn avulla. Kun huomasin asian,
olin pettynyt. Olen itsekin ollut mukana luomassa partiotapahtumia, joiden ilmeet ja logot ovat
koristaneet nuorten tekijöiden portfolioita heidän pyrkiessään kouluihin ja töihin taidealoille, peli- ja
graafisen suunnittelun pariin. Partiosta vaivihkaa saatu kokemus voi olla juuri se tekijä, joka erottaa
muista ja auttaa eteenpäin kilpaillulla alalla. Puhumattakaan siitä ylpeyden tunteesta, jonka voi
saada, kun oma kädenjälki näkyy leirin kuvastossa.


Tekoälyllä on tietenkin käyttötarkoituksensa. Esimerkiksi lääketieteessä tekoälyn potentiaali on
valtava esimerkiksi sairauksien tunnistamisessa. On kuitenkin paikkoja, joissa tekoälyn käyttö on
vähintäänkin kyseenalaista, sen käytön ympäristövaikutuksista puhumattakaan. Taiteessa tekoäly
on uhka jo yksinään tekijänoikeudelliselta kantilta, sillä keinoälyllä voidaan kuroa kokoon jotain
etäisesti taidetta muistuttavaa taiteilijoita ja heidän teoksiaan kopioimalla. Kirjailija Johannes
Ekholm kiteyttää kolumnissaan tekoälyn luonteen luovan tekemisen näkökulmasta: “Sellaista mitä
ei voi kuvitella ei voi kaivata. Tekoäly osaa kuvitella vain sellaista mitä maailmassa jo on.” Tekoäly
on siis kykenemätön luomaan uutta ja luomaan tekijyyttä.


Tekoälyn ideana onkin useimmiten korvata pikkutarkkuutta tai ikävältä tuntuvaa puurtamista
vaativat tehtävät niin kuin sen käyttäjä käskee. Olennaista onkin, että kysymme, mitä tekoäly
partiossa korvaa.


Partio on tekijöiden liike, ja sen sielu sotii suoraan tekoälyn idean kanssa. Kun ryhdymme luomaan
partion sisältöä tekoälyllä, viemme pois mahdollisuuden tekijyyteen. Luominen ja tekemällä
oppiminen on toisinaan haastavaa, hidasta ja työlästä, ja siksi siinä onnistuminen onkin niin
palkitsevaa. Tärkeintä on tarjota nykyisille ja tulevaisuuden tekijöille samat mahdollisuudet kokeilla
ja harjoitella kuin muille. Se vaatii kärsivällisyyttä, malttia ja kotikutoisuuden syleilyä. Tätä ei
tekoälyn käyttö edistä.

Kirjoittaja on vanha partiotoimittaja, joka ei käyttänyt tekoälyä tätä kirjoittaessaan.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

4 085 vastausta artikkeliin “Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole”

  1. JefferyCycle

    Алкогольный запой требует не просто прекращения приёма спиртного, а комплексной медицинской помощи. В Санкт-Петербурге и Ленинградской области вывод из запоя осуществляется опытными наркологами с применением современных методик детоксикации. В зависимости от состояния пациента лечение может быть организовано как на дому, так и в стационарных условиях. Главная цель — безопасное очищение организма и возвращение к стабильному физическому и психоэмоциональному состоянию.
    Углубиться в тему – [url=https://narko-zakodirovan.ru/]вывод из запоя цена в санкт-петербурге[/url]

  2. Robertmek

    Когда алкогольный запой угрожает здоровью, оперативное и квалифицированное вмешательство становится жизненно необходимым. В Улан-Удэ специалисты по наркологии оказывают помощь на дому, обеспечивая скорейшую детоксикацию организма, восстановление обменных процессов и стабилизацию работы внутренних органов. Такой подход позволяет пациенту получить комплексное лечение в комфортной домашней обстановке с полным соблюдением конфиденциальности.
    Разобраться лучше – [url=https://vyvod-iz-zapoya-ulan-ude0.ru/]вывод из запоя круглосуточно улан-удэ[/url]

  3. Max

    It’s a pity you don’t have a donate button! I’d certainly donate to this brilliant blog!
    I suppose for now i’ll settle for bookmarking and adding your RSS
    feed to my Google account. I look forward to brand new
    updates and will share this website with my Facebook group.

    Chat soon!

    my page: کلاس زومبا در غرب تهران

  4. Carlton

    An impressive share! I have just forwarded this onto a coworker who has been conducting a little research
    on this. And he in fact bought me breakfast simply because I discovered it for him…

    lol. So let me reword this…. Thank YOU for the meal!! But
    yeah, thanks for spending time to talk about this topic here on your web site.

    Stop by my blog :: slotoppo88

  5. Ola

    Great items from you, man. I have take into account your stuff previous to and you are just extremely great.
    I actually like what you have got here, really
    like what you’re stating and the way by which
    you are saying it. You are making it enjoyable and you still care for to stay it sensible.
    I can’t wait to read much more from you. That is actually a terrific website.

    my web blog – buy loperamide for child

Vastaa

Exit mobile version