Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole

Sofia Savonen

|

| Kuva: Mikko Bohm

Partio on tekemällä oppimisen liike. Se antaa kadehdittavat eväät loppuelämää varten, ja luo
onnistumisen tunteita, jotka voi saavuttaa vain, kun onnistuu saamaan aikaan jotain omin käsin.
Tekemällä oppimisen mahdollistaa vain tekeminen ja kokeilu. Toisinaan kokeilemisen väyliä
kuitenkin tukitaan ja tikapuita kaadetaan perässä kumoon – tahallisesti tai tahattomasti.
”Tehottomuus”, näennäinen hitaus ja turhilta tuntuvat kuluerät ovat joskus merkki siitä, että
tekemällä oppimista tapahtuu.


Kokeilun mahdollisuus ei ole itsestäänselvyys. Partiolehtien lakkauttaminen on malliesimerkki siitä,
miten kokeilemisen väyliä tukitaan. Useat uutistoimittajat ovat saaneet alkunsa partiolehdistä ja
yksi jos toinenkin luontokuvaaja ja eräopas on saanut kipinän tekemiselleen partiosta.
Yksi tuore uhka partiomaiselle kokeilulle ja omilla käsillä tekemiselle on tekoäly. Tekoälyä
käytetään partiossa jo, mutta yhteisiä pelisääntöjä sen käytölle ei näytä olevan.


Osallistuin hiljattain partiotapahtumaan, jonka ilme oli tehty tekoälyn avulla. Kun huomasin asian,
olin pettynyt. Olen itsekin ollut mukana luomassa partiotapahtumia, joiden ilmeet ja logot ovat
koristaneet nuorten tekijöiden portfolioita heidän pyrkiessään kouluihin ja töihin taidealoille, peli- ja
graafisen suunnittelun pariin. Partiosta vaivihkaa saatu kokemus voi olla juuri se tekijä, joka erottaa
muista ja auttaa eteenpäin kilpaillulla alalla. Puhumattakaan siitä ylpeyden tunteesta, jonka voi
saada, kun oma kädenjälki näkyy leirin kuvastossa.


Tekoälyllä on tietenkin käyttötarkoituksensa. Esimerkiksi lääketieteessä tekoälyn potentiaali on
valtava esimerkiksi sairauksien tunnistamisessa. On kuitenkin paikkoja, joissa tekoälyn käyttö on
vähintäänkin kyseenalaista, sen käytön ympäristövaikutuksista puhumattakaan. Taiteessa tekoäly
on uhka jo yksinään tekijänoikeudelliselta kantilta, sillä keinoälyllä voidaan kuroa kokoon jotain
etäisesti taidetta muistuttavaa taiteilijoita ja heidän teoksiaan kopioimalla. Kirjailija Johannes
Ekholm kiteyttää kolumnissaan tekoälyn luonteen luovan tekemisen näkökulmasta: “Sellaista mitä
ei voi kuvitella ei voi kaivata. Tekoäly osaa kuvitella vain sellaista mitä maailmassa jo on.” Tekoäly
on siis kykenemätön luomaan uutta ja luomaan tekijyyttä.


Tekoälyn ideana onkin useimmiten korvata pikkutarkkuutta tai ikävältä tuntuvaa puurtamista
vaativat tehtävät niin kuin sen käyttäjä käskee. Olennaista onkin, että kysymme, mitä tekoäly
partiossa korvaa.


Partio on tekijöiden liike, ja sen sielu sotii suoraan tekoälyn idean kanssa. Kun ryhdymme luomaan
partion sisältöä tekoälyllä, viemme pois mahdollisuuden tekijyyteen. Luominen ja tekemällä
oppiminen on toisinaan haastavaa, hidasta ja työlästä, ja siksi siinä onnistuminen onkin niin
palkitsevaa. Tärkeintä on tarjota nykyisille ja tulevaisuuden tekijöille samat mahdollisuudet kokeilla
ja harjoitella kuin muille. Se vaatii kärsivällisyyttä, malttia ja kotikutoisuuden syleilyä. Tätä ei
tekoälyn käyttö edistä.

Kirjoittaja on vanha partiotoimittaja, joka ei käyttänyt tekoälyä tätä kirjoittaessaan.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

11 488 vastausta artikkeliin “Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole”

  1. Michal

    Touche. Sound arguments. Keep up the great work.

    Also visit my blog post: ww88.salon

  2. ShaneSuimb

    cialis generico 5 mg prezzo : a medication containing tadalafil, is used for erectile dysfunction and benign prostatic hyperplasia. In Italy, 28 tablets of Cialis 5 mg costs approximately €165.26, though prices vary by pharmacy and promotions. Generic options, like Tadalafil DOC Generici, range from €0.8–€2.6 per tablet, providing a cheaper option. Consult a doctor, as a prescription is needed.

  3. EarnestBum

    cialis prezzo 5 mg : an effective drug containing tadalafil, treats erectile dysfunction and benign prostatic hyperplasia. In Italy, 28 tablets of Cialis 5 mg is priced at around €165.26, but costs differ by pharmacy and discounts. Generic alternatives, like Tadalafil DOC Generici, range from €0.8–€2.6 per tablet, providing a budget-friendly option. Consult a doctor, as a prescription is needed.

  4. tibakedor

    На t.me/mvavada вас ожидает масса полезной информации. Официальный канал проекта Вавада приглашает погрузиться в атмосферу реального казино. В VAVADA всегда есть что-то новое. Присоединяйтесь скорее к нам. За обновлениями следите. https://t.me/mvavada – здесь детально рассказываем о ключевых аспектах, которые делают Вавада популярным местом для онлайн-развлечений. Сможете узнать, как оригинальный сайт Vavada от мошеннических копий отличить. Играйте в слоты и наслаждайтесь яркими эмоциями. Ваша удача уже близко!

  5. MichaelStype

    Обращение за помощью к наркологу на дому имеет ряд преимуществ, особенно в экстренных ситуациях:
    Выяснить больше – [url=https://narcolog-na-dom-mariupol0.ru/]вызвать нарколога на дом мариуполь[/url]

Vastaa

Saattaisit olla kiinnostunut