Sofia Savonen
|
| Kuva: Mikko Bohm
Partio on tekemällä oppimisen liike. Se antaa kadehdittavat eväät loppuelämää varten, ja luo
onnistumisen tunteita, jotka voi saavuttaa vain, kun onnistuu saamaan aikaan jotain omin käsin.
Tekemällä oppimisen mahdollistaa vain tekeminen ja kokeilu. Toisinaan kokeilemisen väyliä
kuitenkin tukitaan ja tikapuita kaadetaan perässä kumoon – tahallisesti tai tahattomasti.
”Tehottomuus”, näennäinen hitaus ja turhilta tuntuvat kuluerät ovat joskus merkki siitä, että
tekemällä oppimista tapahtuu.
Kokeilun mahdollisuus ei ole itsestäänselvyys. Partiolehtien lakkauttaminen on malliesimerkki siitä,
miten kokeilemisen väyliä tukitaan. Useat uutistoimittajat ovat saaneet alkunsa partiolehdistä ja
yksi jos toinenkin luontokuvaaja ja eräopas on saanut kipinän tekemiselleen partiosta.
Yksi tuore uhka partiomaiselle kokeilulle ja omilla käsillä tekemiselle on tekoäly. Tekoälyä
käytetään partiossa jo, mutta yhteisiä pelisääntöjä sen käytölle ei näytä olevan.
Osallistuin hiljattain partiotapahtumaan, jonka ilme oli tehty tekoälyn avulla. Kun huomasin asian,
olin pettynyt. Olen itsekin ollut mukana luomassa partiotapahtumia, joiden ilmeet ja logot ovat
koristaneet nuorten tekijöiden portfolioita heidän pyrkiessään kouluihin ja töihin taidealoille, peli- ja
graafisen suunnittelun pariin. Partiosta vaivihkaa saatu kokemus voi olla juuri se tekijä, joka erottaa
muista ja auttaa eteenpäin kilpaillulla alalla. Puhumattakaan siitä ylpeyden tunteesta, jonka voi
saada, kun oma kädenjälki näkyy leirin kuvastossa.
Tekoälyllä on tietenkin käyttötarkoituksensa. Esimerkiksi lääketieteessä tekoälyn potentiaali on
valtava esimerkiksi sairauksien tunnistamisessa. On kuitenkin paikkoja, joissa tekoälyn käyttö on
vähintäänkin kyseenalaista, sen käytön ympäristövaikutuksista puhumattakaan. Taiteessa tekoäly
on uhka jo yksinään tekijänoikeudelliselta kantilta, sillä keinoälyllä voidaan kuroa kokoon jotain
etäisesti taidetta muistuttavaa taiteilijoita ja heidän teoksiaan kopioimalla. Kirjailija Johannes
Ekholm kiteyttää kolumnissaan tekoälyn luonteen luovan tekemisen näkökulmasta: “Sellaista mitä
ei voi kuvitella ei voi kaivata. Tekoäly osaa kuvitella vain sellaista mitä maailmassa jo on.” Tekoäly
on siis kykenemätön luomaan uutta ja luomaan tekijyyttä.
Tekoälyn ideana onkin useimmiten korvata pikkutarkkuutta tai ikävältä tuntuvaa puurtamista
vaativat tehtävät niin kuin sen käyttäjä käskee. Olennaista onkin, että kysymme, mitä tekoäly
partiossa korvaa.
Partio on tekijöiden liike, ja sen sielu sotii suoraan tekoälyn idean kanssa. Kun ryhdymme luomaan
partion sisältöä tekoälyllä, viemme pois mahdollisuuden tekijyyteen. Luominen ja tekemällä
oppiminen on toisinaan haastavaa, hidasta ja työlästä, ja siksi siinä onnistuminen onkin niin
palkitsevaa. Tärkeintä on tarjota nykyisille ja tulevaisuuden tekijöille samat mahdollisuudet kokeilla
ja harjoitella kuin muille. Se vaatii kärsivällisyyttä, malttia ja kotikutoisuuden syleilyä. Tätä ei
tekoälyn käyttö edistä.
Kirjoittaja on vanha partiotoimittaja, joka ei käyttänyt tekoälyä tätä kirjoittaessaan.
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Lukijan mielipide
Viimeisimmät kommentit:
5 145 vastausta artikkeliin “Lukijan mielipide: Partiomaista tekoälyä ei ole”
-
Micah
Honestly, I’ve been seeing a lot about get a
blowjob from a slutty teen girl shipped to your home!lately, so I finally decided to look into it.
This isn’t the first warning I’ve come across about get a blowjob from a slutty teen girl shipped to your home! — seems like
there’s a pattern.
From the packaging to the support, nothing about get a blowjob from a slutty teen girl shipped to your home!
felt professional or trustworthy.Not usually the type to comment, but this one deserves
visibility.
Appreciate whoever put this together — most blogs won’t touch stuff like get a blowjob from a slutty
teen girl shipped to your home!. -
Marvin
I’m impressed, I have to admit. Seldom do I come across a blog that’s both equally educative and entertaining, and let me tell you, you have hit the nail on the
head. The issue is something which too few men and women are speaking intelligently about.
I am very happy that I came across this in my hunt for something relating to this.Feel free to visit my blog post – online order medicine
-
Thanh
We’re a group of volunteers and starting a new scheme in our community.
Your web site provided us with valuable information to work on. You have
done a formidable job and our entire community will be
thankful to you.Look into my blog post; crown pokies
-
Kate
I know this if off topic but I’m looking into starting my
own weblog and was wondering what all is needed
to get set up? I’m assuming having a blog like
yours would cost a pretty penny? I’m not very web
smart so I’m not 100% positive. Any recommendations or advice would be greatly
appreciated. Cheers -
Momeynbom
На сайте https://t.me/bk_1win_1win изучите самые последние, любопытные новости, которые касаются известной БК «1WIN», заслужившей доверие. Только на этом канале всегда самые последние, полезные, свежие новости, которые вы узнаете первым. Также вы сможете воспользоваться акциями, промокодами, которые помогут значительно сэкономить. Для того чтобы всегда быть в курсе актуальных данных, нужно подписаться на канал. Заходите сюда со своего мобильного телефона либо компьютера и в наиболее комфортное для себя время.
Vastaa