Kesätyönhaussa partio kannattaa mainita, koska partiossa tehdään paljon asioita, joista on hyötyä työelämässä. partiossa oppii esimerkiksi vastuunottoa ja tiimityötä. Kysymys kuuluukin, että mitenkä sitten näitä voisi hyödyntää esimerkiksi työnhaussa?
Antto Hautamäki
|
| Kuva: Alex Inkiläinen
Kysyin rekrytointikonsultti Katri Hahlilta, miten partion tuomaa osaamista kannattaisi markkinoida työnhaussa. Hänen mukaansa asenne varsinkin ensimmäisiin kesätöihin hakiessa on keskeisintä ja hakijan kannattaa pyrkiä tuomaan esiin kiinnostuksensa haettavaa tehtävää kohtaan. Hän toivoo myös, että hakijan persoonallisuus näkyy ja koska hakijoita on paljon, niin cv:tä laadittaessa pitää miettiä, miten erottua laajasta hakijajoukosta. Omaa osaamista kannattaa myös pyrkiä konkretisoimaan: mitä saavutuksia sinulla on esimerkiksi partiopesteissä? Minkälaista palautetta olet saanut?
Perinteiselle cv:lle on olemassa vaihtoehto, nimittäin osaamispohjainen cv. Pelkkien partion pestilistojen luettelointi ansioluetteloon ei välttämättä avaa partiossa hankittua osaamista rekrytoijalle, joka ei ole itse partiossa. Katri antaa vinkiksi partion osaamismerkit (Osaamismerkit | Suomen Partiolaiset), joiden kautta omaa osaamista voi konkretisoida työnhaussa.
Tekoäly on yleistynyt ja kehittynyt , mutta kannattaako sitä käyttää kesätyönhaussa?
Tekoäly on ottanut viime vuosien aikana suuria harppauksia eteenpäin, mutta kuinka paljon sitä käytetään rekrytointityössä? Katri Hahl kertoo, ettei hän ole ollut toteuttamassa hakua, jossa ei olisi luettu jokaista hakemusta, eli ihmiset lukevat vielä hakemukset. Rekrytoinnissa tekoälyä kyllä hyödynnetään työpaikkailmoituksen tekoon ja silloin tällöin myös haastattelumuistioiden luomiseen.
Työnhakija voi hyödyntää tekoälyä esimerkiksi kopioimalla työpaikkailmoituksen tekstin ja syöttämällä sen tekoälytyökaluun, kuten ChatGPT:hen tai Geminiin. Tekoäly voi auttaa analysoimaan ilmoituksen vaatimuksia ja muotoilemaan hakudokumentteja, kuten ansioluettelon ja hakemuskirjeen. Jos tekoälyä käyttää hakudokumenttien laatimiseen, on tärkeää varmistaa, ettei lopputulos sisällä kliseitä tai tyhjiä lauseita, vaan kuvastaa aidosti omaa osaamista, kokemusta ja persoonaa
Tekoälyä voi hyödyntää osaamispohjaisen CV:n luonnissa syöttämällä sille tarvittavat tiedot. Esimerkiksi Canvalla on hienoja CV-pohjia, joille voi helposti siirtää tiedot visuaalisesti näyttävää CV:tä varten.
Työnhaku tällaisena aikana vaatii sitkeyttä. Ei pidä luovuttaa, vaikka se ensimmäinen tai toinenkaan yritys ei tuottaisi tulosta, vaan kannattaa aina yrittää uudestaan!
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Partiomaailma
Viimeisimmät kommentit:
5 784 vastausta artikkeliin “Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?”
-
Michaelwox
Первый этап лечения направлен на быстрый вывод токсинов, накопившихся в организме вследствие длительного употребления алкоголя. Для этого применяются современные препараты, позволяющие очистить кровь и восстановить нормальный обмен веществ.
Получить дополнительную информацию – http://vyvod-iz-zapoya-krasnoyarsk66.ru/vyvod-iz-zapoya-na-domu-krasnoyarsk/https://vyvod-iz-zapoya-krasnoyarsk66.ru -
komputernie prognozi na fytbol_lkKr
точные ставки на футбол http://kompyuternye-prognozy-na-futbol8.ru .
-
CharlesBiz
Алкогольный запой — это не просто последствие длительного употребления спиртного, а состояние, которое может привести к необратимым последствиям без своевременного медицинского вмешательства. Длительная интоксикация вызывает нарушения в работе печени, сердца, почек, приводит к обезвоживанию, сбою электролитного баланса, а также провоцирует серьёзные психоэмоциональные изменения. Самостоятельный отказ от алкоголя может стать причиной опасных осложнений: судорог, гипертонических кризов, панических атак и даже алкогольного психоза.
Исследовать вопрос подробнее – http://vyvod-iz-zapoya-arkhangelsk6.ru/vyvod-iz-zapoya-na-domu-arkhangelsk/ -
RobertTut
Наши специалисты используют проверенные и сертифицированные медикаменты, которые подбираются индивидуально для каждого пациента:
Детальнее – [url=https://kapelnica-ot-zapoya-nizhniy-novgorod00.ru/]поставить капельницу от запоя в нижний новгороде[/url] -
NormanclivA
Близкий человек в запое? Не ждите ухудшения. Обратитесь в клинику — здесь проведут профессиональный вывод из запоя с последующим восстановлением организма.
Проверенные методы — узнай сейчас – [url=https://vyvod-iz-zapoya-rostov15.ru/]vyvod-iz-zapoya gorod rostov-na-donu[/url]
Vastaa