Kesätyönhaussa partio kannattaa mainita, koska partiossa tehdään paljon asioita, joista on hyötyä työelämässä. partiossa oppii esimerkiksi vastuunottoa ja tiimityötä. Kysymys kuuluukin, että mitenkä sitten näitä voisi hyödyntää esimerkiksi työnhaussa?
Antto Hautamäki
|
| Kuva: Alex Inkiläinen
Kysyin rekrytointikonsultti Katri Hahlilta, miten partion tuomaa osaamista kannattaisi markkinoida työnhaussa. Hänen mukaansa asenne varsinkin ensimmäisiin kesätöihin hakiessa on keskeisintä ja hakijan kannattaa pyrkiä tuomaan esiin kiinnostuksensa haettavaa tehtävää kohtaan. Hän toivoo myös, että hakijan persoonallisuus näkyy ja koska hakijoita on paljon, niin cv:tä laadittaessa pitää miettiä, miten erottua laajasta hakijajoukosta. Omaa osaamista kannattaa myös pyrkiä konkretisoimaan: mitä saavutuksia sinulla on esimerkiksi partiopesteissä? Minkälaista palautetta olet saanut?
Perinteiselle cv:lle on olemassa vaihtoehto, nimittäin osaamispohjainen cv. Pelkkien partion pestilistojen luettelointi ansioluetteloon ei välttämättä avaa partiossa hankittua osaamista rekrytoijalle, joka ei ole itse partiossa. Katri antaa vinkiksi partion osaamismerkit (Osaamismerkit | Suomen Partiolaiset), joiden kautta omaa osaamista voi konkretisoida työnhaussa.
Tekoäly on yleistynyt ja kehittynyt , mutta kannattaako sitä käyttää kesätyönhaussa?
Tekoäly on ottanut viime vuosien aikana suuria harppauksia eteenpäin, mutta kuinka paljon sitä käytetään rekrytointityössä? Katri Hahl kertoo, ettei hän ole ollut toteuttamassa hakua, jossa ei olisi luettu jokaista hakemusta, eli ihmiset lukevat vielä hakemukset. Rekrytoinnissa tekoälyä kyllä hyödynnetään työpaikkailmoituksen tekoon ja silloin tällöin myös haastattelumuistioiden luomiseen.
Työnhakija voi hyödyntää tekoälyä esimerkiksi kopioimalla työpaikkailmoituksen tekstin ja syöttämällä sen tekoälytyökaluun, kuten ChatGPT:hen tai Geminiin. Tekoäly voi auttaa analysoimaan ilmoituksen vaatimuksia ja muotoilemaan hakudokumentteja, kuten ansioluettelon ja hakemuskirjeen. Jos tekoälyä käyttää hakudokumenttien laatimiseen, on tärkeää varmistaa, ettei lopputulos sisällä kliseitä tai tyhjiä lauseita, vaan kuvastaa aidosti omaa osaamista, kokemusta ja persoonaa
Tekoälyä voi hyödyntää osaamispohjaisen CV:n luonnissa syöttämällä sille tarvittavat tiedot. Esimerkiksi Canvalla on hienoja CV-pohjia, joille voi helposti siirtää tiedot visuaalisesti näyttävää CV:tä varten.
Työnhaku tällaisena aikana vaatii sitkeyttä. Ei pidä luovuttaa, vaikka se ensimmäinen tai toinenkaan yritys ei tuottaisi tulosta, vaan kannattaa aina yrittää uudestaan!
Jaa artikkeli somessa:
Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita: Partiomaailma
Viimeisimmät kommentit:
6 024 vastausta artikkeliin “Miten hyödyntää partiolaisuutta kesätyönhaussa?”
-
Когда состояние пациента критическое и невозможно транспортировать его в стационар, мы оказываем помощь на дому:
Подробнее можно узнать тут – https://narkologicheskaya-klinika-volgograd13.ru -
Самостоятельно выйти из запоя — почти невозможно. В Ростове-На-Дону врачи клиники проводят медикаментозный вывод из запоя с круглосуточным выездом. Доверяйте профессионалам.
Узнать больше – [url=https://vyvod-iz-zapoya-rostov16.ru/]наркология вывод из запоя[/url] -
Используются препараты, нормализующие работу центральной нервной системы, корректирующие электролитный баланс и устраняющие симптомы алкогольной интоксикации. Применение седативных и противосудорожных средств снижает риск осложнений.
Получить дополнительную информацию – [url=https://vyvod-iz-zapoya-rostov-na-donu13.ru/]вывод из запоя круглосуточно[/url] -
Психотерапия применяется для коррекции поведенческих расстройств и укрепления мотивации к трезвости. Среди эффективных методик — когнитивно-поведенческая терапия и групповая психотерапия. Современные подходы к психотерапии зависимости можно изучить в публикациях Психологического института РАН.
Исследовать вопрос подробнее – https://narkologicheskaya-klinika-rostov-na-donu13.ru/chastnaya-narkologicheskaya-klinika-v-rostove/ -
Для устойчивого отказа от вредных привычек применяется кодирование — метод, основанный на психологическом воздействии, а также заместительная терапия, при которой пациент получает контролируемые дозы препаратов, снижающих ломку и тягу.
Детальнее – https://narkologicheskaya-klinika-mariupol13.ru/
Vastaa Peruuta vastaus