Site icon Riippumatto

Partio ja luonto

Antto Hautamäki

|

| Kuva: Mari Lehtisalo

Meidän partiolaisten on ajoittain syytä miettiä suhdettaan luontoon ja kestävään kehitykseen.

Esimerkiksi oman   lippukunnan leirialueella käytetään valtaosin fossiilivapaata energiaa leirien ruuanvalmistuksessa ja saunan/kämppien lämmityksessä.  Veikkaan myös, että valtaosin lippukunnat uudelleen käyttävät monet leireillä tarvittavat välineet.  Tässä kohdassa varsinkin kattojärjestöllä Suomen Partiolaisilla olisi opittavaa omissa tapahtumissaan.  Muistelen että monilla Suomen Partiolaisten suurleireillä tai Johtajatulilla on ollut aina vaan sama materiaalien hiilijalanjälki…

Mitä tapahtui SP:n Hiilikädenjälki –ajattelulle? Termi Hiilikädenjälki lanseerattiin muutama vuosi sitten, mutta viestinnästä ainakin omassa kuplassani se on hävinnyt täysin, vaikka hiilikädenjälki olisi tarjonnut hurjat mahdollisuudet positiivisen luontosuhteen rakentamiseen!

Positiivisen luontosuhteen rakentaminen on näinä päivinä hyvin tärkeää. Minusta on myös hyvin tärkeää, että suurin osa partiolaisista voisi allekirjoittaa SP:n tekemät ratkaisut, vaikka ilmastopolitiikan osalta eikä myöskään uhkakuvien maalailu ei ole mielestäni partion tehtävä. Seuraamani ammatti-ilmastotieteilijät antavat myös toivon näköaloja tässä ajassa, kuten vaikka esimerkiksi ilmastoasiantuntija tutkija, dosentti Tero Mustonen joka on viestittänyt vanhalle lippukunnalleen että ”tulevaisuutta ei ole vielä lukittu”.

Tero Mustonen on vanha Kalevan Karhujen jäsen. Hänet palkittiin 24.4.2023 ympäristöalan ”Nobelina” tunnetulla Goldman-palkinnolla Yhdysvalloissa. Palkinto jaetaan vuosittain ja sitä pidetään maailman merkittävimpänä ympäristöpalkintona.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

876 vastausta artikkeliin “Partio ja luonto”

  1. Larrysab

    order corticosteroids without prescription: prednisone prescription for sale – prednisone 5 tablets

  2. Briantam

    how can i get clomid without a prescription: Clomid Hub – Clomid Hub Pharmacy

  3. Ralphhew

    anti-inflammatory steroids online: prednisone 15 mg tablet – order corticosteroids without prescription

  4. JamesFeelf

    how to get cheap clomid price cost of clomid without a prescription order cheap clomid without prescription

Vastaa

Exit mobile version