Partio ja luonto

Antto Hautamäki

|

| Kuva: Mari Lehtisalo

Meidän partiolaisten on ajoittain syytä miettiä suhdettaan luontoon ja kestävään kehitykseen.

Esimerkiksi oman   lippukunnan leirialueella käytetään valtaosin fossiilivapaata energiaa leirien ruuanvalmistuksessa ja saunan/kämppien lämmityksessä.  Veikkaan myös, että valtaosin lippukunnat uudelleen käyttävät monet leireillä tarvittavat välineet.  Tässä kohdassa varsinkin kattojärjestöllä Suomen Partiolaisilla olisi opittavaa omissa tapahtumissaan.  Muistelen että monilla Suomen Partiolaisten suurleireillä tai Johtajatulilla on ollut aina vaan sama materiaalien hiilijalanjälki…

Mitä tapahtui SP:n Hiilikädenjälki –ajattelulle? Termi Hiilikädenjälki lanseerattiin muutama vuosi sitten, mutta viestinnästä ainakin omassa kuplassani se on hävinnyt täysin, vaikka hiilikädenjälki olisi tarjonnut hurjat mahdollisuudet positiivisen luontosuhteen rakentamiseen!

Positiivisen luontosuhteen rakentaminen on näinä päivinä hyvin tärkeää. Minusta on myös hyvin tärkeää, että suurin osa partiolaisista voisi allekirjoittaa SP:n tekemät ratkaisut, vaikka ilmastopolitiikan osalta eikä myöskään uhkakuvien maalailu ei ole mielestäni partion tehtävä. Seuraamani ammatti-ilmastotieteilijät antavat myös toivon näköaloja tässä ajassa, kuten vaikka esimerkiksi ilmastoasiantuntija tutkija, dosentti Tero Mustonen joka on viestittänyt vanhalle lippukunnalleen että ”tulevaisuutta ei ole vielä lukittu”.

Tero Mustonen on vanha Kalevan Karhujen jäsen. Hänet palkittiin 24.4.2023 ympäristöalan ”Nobelina” tunnetulla Goldman-palkinnolla Yhdysvalloissa. Palkinto jaetaan vuosittain ja sitä pidetään maailman merkittävimpänä ympäristöpalkintona.

Jaa artikkeli somessa:


Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita:

Ilmoita virheestä jutussa

Viimeisimmät kommentit:

907 vastausta artikkeliin “Partio ja luonto”

  1. Avto iz Korei_gsOi

    автомобили из кореи под заказ автомобили из кореи под заказ .

  2. Larrysab

    Relief Meds USA: Relief Meds USA – prednisone buy without prescription

  3. GichardMep

    Hi there just wanted to give you a brief heads up and let you know a few of the images aren’t loading properly. I’m not sure why but I think its a linking issue. I’ve tried it in two different web browsers and both show the same outcome.
    https://cse.google.sc/url?sa=t&url=https://premierlimousineservice.net

  4. JamesFeelf

    amoxicillin 500mg price in canada Clear Meds Direct amoxicillin 500 capsule

  5. mikrozaimi v Kirgizstane_ieKa

    займ без проверок без отказа срочно займ без проверок без отказа срочно .

Vastaa

Saattaisit olla kiinnostunut